Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helsingin keidas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helsingin keidas. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. toukokuuta 2020

Ruskaretkellä Töölönlahdella. Kiipeilyä lapsuuden muistoihin. Ja uusiin.

Näistä ruusunmarjoista tulee ehkä soppaa. Ehkä he saavat olla rauhassa. Nyt kovin punakoina, joskus kuten mustekaloina. Talvipuutarhan, Linnunlaulun ja muun Töölönlahden rundilla © Satu Ylavaara Photography 30.09.2012:




 © Satu Ylavaara Photography 2012

Pistää päänsä piiloon, luulee, ettei nää. Piilosilla. Kärpässienten kanssa.

Huvinsa kullakin. Pienenä karkasin yksin metsään ja keräsin kärpässeiniä. Pohjoisessa. Myös jokunen marttakerholainen keräsi koppaansa vain kärpässieniä. Luultavasti oli lukulasit unohtunna, ja oppikirja niin pientä pränttiä. Että mikä on myrkyllinen. 70-luvulla. Luontomatkalle pääsee myös Helsingissä nykyään kävellen, ja julkisilla kulkuvälineillä. Ruskaretkelle. Pidä luonto siistinä -periaatteella. Leave you worry on the door step, kuten Billie Holiday laulaa. Jätä murheet kynnykselle. Omalle. © Satu Ylavaara Photography 30.09.2012:



© Satu Ylavaara Photography 2012

Täh, onko ampiaisia vielä syyskuun lopulla Helsingissä? Töölönlahdella

Talvipuutarhan ja Linnunlaulun kuvausreisulla © Satu Ylavaara Photography 30.09.2012




© Satu Ylavaara Photography 2012